Uutta plasmaleikkaustekniikkaa Raumalle

Yksi Machinery Oy:n vuoden 2018 loppupuolen metallintyöstökonetoimituksia oli Ermaksan EPL 2,6x13 XPR300 -plasmaleikkauskoneen ja Ermaksan Power Bend Pro 3100x320 -särmäyspuristimen toimitus Sailomäen Metallityöt Oy:lle Raumalle.

Kuvassa Sailomäen Metallityöt Oy:n toimitusjohtaja Pasi Sailomäki, Machineryn työstökoneasentaja Juha Tuomi ja työstökonemyyjä Jarmo Viitala sekä kaksi Ermaksanin asentajaa.

Plasmaleikkauskone on yksi Machineryn turkkilaistoimittajan Ermaksanin huippusuunnittelun sekä -työn näytteistä. Plasmaleikkurissa on panostettu erityisesti laatuun niin yksittäisiä komponentteja valittaessa kuin myös koneen tuottamaa työlaatua valvottaessa.

Sailomäen Metallityöt Oy on ollut Machineryn asiakas kohta jo lähes kahdenkymmenen vuoden ajan. Ensimmäinen sahan yritys osti Machineryn entiseltä tytäryhtiöltä Tampereen Konepalvelu Oy:ltä 2000-luvun vaihteessa.

Toimintansa alussa Sailomäen Metallityöt keskittyi koneinvestoinneissaan käytettyjen koneiden hankintaan. Nyt konehankinnan tullessa ajankohtaiseksi yritys lähtee liikkeelle uuskonehankinnasta uusien koneiden tehokkuuden ja toimintavarmuuden vuoksi. Näin toimittiin myös uuden plasmaleikkauskoneen kohdalla.

Uudessa hienosädeplasmaleikkurissa on viistepoltto-ominaisuus, jolla Sailomäen Metallityöt pystyy tekemään hitsausviisteet valmiiksi kokoonpanoa varten. Näin ollen heidän ei tarvitse enää tehdä hitsausviisteitä käsin.

Tällä hetkellä kone on työllistetty palvelemaan yrityksen omaa tuotantoa, mutta koska koneen kapasiteetti riittää yli omien tarpeiden, yritys aikoo aloittaa myös polttoleikkeleiden ulosmyynnin.

Sailomäen Metallityöt valmistaa pääasiassa erilaisia kuljettimen kolia Ketjurauma Oy:lle sekä Raumaster Oy:lle. Yksi pääasiakkaista on myös Kuusakoski Oy, jolle valmistetaan romunkeräyksessä tarvittavia keräysastioita. Lisäksi yritys on erikoistunut erilaisten jätteenkäsittelyyn keskittyneiden konttien ja säiliöiden valmistamiseen.

Tarpeen mukaan Sailomäen Metallityöt tekee myös tilaustöitä sekä vaihtolavoja ja kontteja mittojen mukaan.

Ermaksan EPL 2,6x13 XPR300 -plasmaleikkauskone.