Tuplamessut Tampereella maaliskuussa

Maaliskuulla Tampereella on luvassa uusi messukokonaisuus, kun Tampereen Messut Oy järjestää 20.−21. maaliskuuta Uusi Teollisuus-tapahtuman. Samanaikaisesti toteutetaan toinenkin ammattimessutapahtuma, Advanced Engineering 2019 by Easyfairs. 

Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen E-halliin sijoittuva Uusi Teollisuus keskittyy kunnossapidon, työturvallisuuden ja teollisuuden teemoihin ja palvelutarjontaan.

Tapahtuman ohjelmassa on näyttelyn lisäksi tarjolla asiantuntijapuheenvuoroja ja case-esimerkkejä mm. nykyaikaisista teollisuusympäristöistä, ennakoivasta kunnossapidosta sekä joustavasta työturvallisuuskulttuurista.

Asiantuntijakatsauksia

Uusi Teollisuus-tapahtumassa futuristi Elina Hiltunen puhuu 20.3. otsikolla Miten maailman muutos näkyy työelämässä. Asiantuntija johdattaa kuuntelijat pohtimaan, miten työtä tehdään tulevaisuudessa, mitä mahdollisuuksia teknologia tuo ja esimerkiksi sitä, millaisia ovat tulevaisuuden työpisteet tehtaissa.

Digitaalisen työn asiantuntija Esko Kilpi kertoo 21.3. siitä, kuinka digitalisaation myötä asiakkaan arvonmuodostus määrittyy uudestaan myös teollisuudessa.

Nome Oy:n Tommi Helander on tapahtumassa puolestaan kertomassa projektista, jossa Nome Oy ja Wärtsilä kehittivät langattoman mittausjärjestelmän, jolla voitiin tahdistetusti mitata polttomoottorin kampiakselin vastapainon värähtelyjä, ja Meyer Turku Oy:n Juha-Matti Salminen puhuu otsikolla Yhteisen työpaikan työturvallisuus monikulttuurisessa työyhteisössä. Konecranes Finland Oy:n Erkki Ruotsalainen kertoo yleisölle siitä, kuinka yrityksen uusi asiakasportaali auttaa kunnossapidon päätöksenteossa.

Advanced Engineering ensi kerran Tampereella

Uuden Teollisuuden kanssa järjestetään samaan aikaan edistyksellisen teollisen teknologian ja ratkaisujen ammattitapahtuma Advanced Engineering 2019. Kolmatta kertaa toteutettava Advanced Engineering järjestetään nyt ensimmäistä kertaa Tampereella.

Advanced Engineering 2019-asiantuntijapuheenvuoroissa toimitusjohtaja Harri Kulmala Dimeccistä puhuu aiheesta Ihmiset mukaan innovointiin yli organisaatiorajojen. Tekniikan tohtori ja johtaja Risto Kuivanen VTT:stä avaa puolestaan aihetta Sulautettu älykkyys koneissa ja laitteissa - uudet toteutusmahdollisuudet.

Yhtenäinen tapahtuma-alue, kymmenet asiantuntijapuheenvuorot sekä Lounge- ja Co-Working -tilat mahdollistavat niin ohjelman seuraamisen, asiakastapaamiset ja verkostoitumisen kollegoiden kanssa kuin etätöidenkin tekemisen. Uusi Teollisuus- ja Advanced Engineering -tapahtumissa on yhteensä noin 100 näytteilleasettajaa.