Timtos 2019, Taipei, Taiwan osa 1

Kari Harju

Timtos-messut järjestettiin Taipeissa 4.-9.3. Kahden vuoden välein järjestettävä Taipei International Machine Tool Show on maailman kolmanneksi suurin metallin konenäyttely.

Tämän vuoden Timtos sijoittui Taipein Nangang 1- sekä aivan uuteen Nangang 2-keskukseen sekä Taipein World Trade Centeriin. Yli 1230 näytteilleasettajaa esittäytyi.

Timtos on ennen kaikkea taiwanilaisten valmistajien keskeinen kansainvälinen näyttely. Valmistumaa on iso, Taiwan on maailman neljänneksi suurin työstökoneiden viejä. Tammikuun ja joulukuun 2018 välisenä aikana Taiwanin metallin koneteollisuus rekisteröi vientiä yli 3,6 miljardin dollarin arvosta. Kasvua edellisvuodesta oli 9,5%.

Tämän vuoden Timtos-tapahtuman teemoihin kuuluivat Teollisuus 4.0 & Smart Manufacturing ja Artificial Technologies. Timtos Summitin aiheita olivat mm. älykkyys koneissa, IoT, lisäävä valmistus, autoteollisuuden muutos ja ilmailun alueen alan teknologiakehitys.

Kävijämäärä ei ollut vielä maaliskuun puolivälissä tiedossa, vuonna 2017 Timtosissa kävi yli 50 000 kävijää.

Seuraavassa kuvallista katsausta tapahtuman antiin, osa 1.

Akira-Seiki esitteli CNC-sorvien ja työstökeskusten lisäksi automaattisoluja joissa 4/5-akselinen työstökeskus ja CNC-sorvi yhdistettynä samaan soluun.

Eumach esitteli 5-akselista koneistuskeskusta kiinteään pöytään integroidulla sorvauspöydällä.

Quaserin 5-akselinen koneistuskeskus paletinvaihtajalla, malli UX630APC Heidenhain TNC 640.

CHIAH CHYUN esitteli osastollaan uusia tuotteita, josta ohessa CT1-76YM, joka on vastakaralla ja Y-akselilla oleva sorvi. koneessa on 76mm tankokapasiteetti ja 16 työkalua.

Manford panostaa 5-akseliteknologiaan. Timtos-messuilla ensiesittelyssä gantry-tyyppinen VG800 työstökeskus, jossa pöytäkoko huimat 800mm.

YCM:n Timtos-osastoa. Valmistaja  panostaa voimakkaasti tuotannon digitalisaatioon ja automaatioon.
Actual Powerin koteloitu vannesahauutuus NC-420HA. Actual Powr valmistaa pilarityyppisiä CNC-vannesahoja eri kokoluokkiin.