Teknologiakattaus Helsingissä

Teknologia 19 järjestetään Messukeskuksessa Helsingissä 5.-7. marraskuuta. Usean teknologia-alan tapahtumassa ovat mukana automaatio, elektroniikka, hydrauliikka ja pneumatiikka, koneenrakennus, levytyö, kunnossapito, AI ja robotiikka sekä ICT.

Marraskuisilla Teknologia 19 -messuilla paneudutaan eri teknologioiden ajankohtaisiin kysymyksiin. Teeman on ihminen ja vastuullisuus, mikä järjestävän tahon eli Suomen Messujen mukaan näkyy messuilla muun muassa ohjelmissa ja näytteilleasettajien osastoilla.

Näyttelyn lisäksi laajassa ohjelmakokonaisuudessa on puheenvuoroja mm. keinoälyn tulevaisuudesta, avaruusteknologian mahdollisuuksista ja onnistuneista digitalisaatiohankkeista.
Keinoälystä ja sen tulevaisuudesta puhuvat tapahtumassa muun muassa Aalto-yliopiston työelämäprofessori Leo Kärkkäinen, Silo.ai:n hallituksen puheenjohtaja Tero Ojanperä ja Curious AI:n toimitusjohtaja Harri Valpola. 
Suomen roolia avaruusteknologian kehityksessä pohtivat muun muassa Iceye:n turvallisuusjohtaja Pekka Laurila ja Reaktor Space Labin toimitusjohtaja Tuomas Tikka.  
Messuilla esitellään myös onnistuneita digitalisaatiohankkeita. Kaikkiaan Teknologia-messuilla on ohjelmaa kolmen päivän ajan viidellä eri ohjelmalavalla ja näytteilleasettajien osastoilla.


Tulevaisuuden työnantaja -päivä  

Teknologia 19 on tähdätty myös opiskelijoille, jotka ensimmäisenä messupäivänä 5.11. voivat näytteilleasettajien osastoilla keskustella erilaisista uravaihtoehdoista teknologia-alan yritysten edustajien kanssa.  Tulevaisuuden työnantaja -päivän aikana yritykset voivat esimerkiksi tehdä rekrytointihaastatteluja, kertoa tulevista rekrytointitarpeista tai esitellä yrityksen eri toimenkuvia. Päivään osallistuvat yritykset on merkitty osastoilla Tulevaisuuden työnantaja -tarralla. 
Teknologia-alan opiskelijat voivat tutustua tuleviin työnantajiinsa myös Tech Corner -lavalla 5.11. klo 13 järjestettävässä pitchaus-sessiossa, jossa yritysten edustajat kertovat tulevista työmahdollisuuksista ja yrityksistään työpaikkoina.  

Startup-kilpailun finaalissa kuusi yritystä

Ohjelmassa on myös startup-kilpailun finaali. Se järjestetään XPlanar Stagella keskiviikkona 6.11. Kilpailun voittaja palkitaan Suomen Messusäätiön lahjoittamalla 10 000 euron stipendillä. Finaalissa on mukana kuusi yritystä: 
Delicode on konenäön ja tekoälyn sovelluksiin keskittynyt startup. Signals-tuote on konenäköä hyödyntävä, ihmisten liikkeistä ja vuorovaikutuksesta anonyymia tietoa keräävä analytiikkapalvelu erityisesti kaupan ja markkinoinnin alojen tarkoituksiin.
Ensavetecin kehittämä lattiakaivo tarjoaa ratkaisuja uudisrakentamiseen sekä linjasaneerauksiin, joissa kylpyhuoneet uusitaan.

Huoleti kehittää digitaalisia sote-palveluita. Verkkopohjainen alusta tarjoaa työkaluja, jotka helpottavat vaikeista asioista puhumista, ja antaa sairastuneen lähipiirille helpon tavan olla tukena sairastuneen arjessa.
Meluta tarjoaa teknologiankehityspalveluita sensoriteknologioissa ja signaalinkäsittelyssä. Yrityksen erityisosaamista ovat akustiset ja vibroakustiset mittaukset sekä niistä liiketoiminta-arvon tuottaminen algoritmien ja analyysien avulla.
Skillgrower poistaa oppimisen esteitä huomioimalla jokaisen oppijan henkilökohtaisia tarpeita mm. kasvattamalla oivalluksien määrää opiskelussa ja tuomalla merkityksellisyyttä pelillisyyden avulla.  

VimAI:n tuote on konenäköön perustuva sisätilapaikannus, jonka avulla voidaan tehdä rakennuksen laajuisia AR-sovelluksia. Malli mahdollistaa esimerkiksi huollossa ja suunnittelussa uudenlaiset digitaalisesti tuetut toimintamallit.
Teknologia-messut järjestetään kahden vuoden välein. Viimeksi tapahtuma oli ohjelmassa vuonna 2017. www.teknologia19.fi.

Lue myös: 5G-tapahtuma osana Teknologia-messuja