Roclan Järvenpään toimitilat uudistettiin

Roclan toimistotilat Järvenpäässä kokivat muutoksen, kun sekä työskentely- että taukotilojen ja aulan pinnat remontoitiin ja kalusteet uusittiin. Tavoitteena oli parantaa 1980-luvulla rakennettujen tilojen ergonomiaa ja äänimaailmaa, sekä hyödyntää tiloja aiempaa monipuolisemmin tehtävien mukaisen työympäristön ja monitila-konseptin mukaisesti. Lisäksi sekä toimistotilojen että tehtaan valot uusittiin energiatehokkaiksi ja säätyviksi LED-valaisinjärjestelmän avulla.

Uudistusten osana toitettu uusi valaistus säästää energiaa ja lisää ergonomiaa Roclan Järvenpään tehtaalla.

Roclalla haluttiin lisätä työympäristön joustavuutta sekä luoda lisää tilaa uusille työpisteille. Akustiikkaratkaisuja kaivattiin puolestaan avotilojen meluongelman ratkaisemiseksi. Myös ergonomiaan toivottiin parannusta, jotta kaikilla olisi mahdollisuus lisätä liikkumista työpäivään.

Kinnarps teki layout-suunnitelmat toimistotiloihin yhdessä Roclan suunnittelijoiden kanssa. Sisääntuloaulaan Kinnarps suunnitteli uuden vastaanottotiskin ja myös kalusteet uusittiin. Samalla remontoitiin keittiö- ja ruokailutilojen ja wc:iden pinnat Roclan suunnittelijan tekemän sisustussuunnitelman mukaisesti ja vaihdettiin uudet kiintokalusteet.

Myös tehtaan 40 vuotta vanhat valot sekä toimistotilojen valot uusittiin. Rocla paransi energiansäästöä, operatiivista tehokkuutta ja työntekijöiden viihtyvyyttä Philipsin GreenWarehouse ja Spacewise-valaisinjärjestelmien avulla.

Rocla kehittää ja valmistaa sähköisiä varasto- ja vastapainotrukkeja sekä automaattitrukkeja yli 20 000 neliömetrin toimitiloissaan Järvenpäässä. Tuotannossa luotettava valaistus on elintärkeä kestävyyden, työn tuloksen ja työturvallisuuden kannalta. Roclan ongelma oli 40 vuotta vanha suurpainenatriumvalaistus. Energiankulutus oli suuri ja värintoistoindeksi todella pieni. Tämä tarkoitti kasvaneita operatiivisia kustannuksia ja laatuongelmia tuotteiden värejä arvioitaessa. Roclalla on myös Global Design Center -tuotekehitys, missä laadukas valonjako hyvällä värintoistolla on erittäin tärkeää.

Tämä ratkaisu on tuonut Roclalle jopa 70% energiansäästöä. Myös operationaalinen tehokkuus on kasvanut 7%, sekä työtyytyväisyys työntekijöiden parissa on kasvanut pimeiden tuntien aikana parantuneen näkyvyyden myötä, joka parantaa keskittymistä huomattavasti.

Tuotantotilojen valouudistuksen jälkeen myös toimistotilojen ja neuvotteluhuoneiden valot uusittiin.