Mittauspäivät Vossilla

Kari Harju

Vossi järjesti tammikuulla mittauspäivät toimitiloissaan Tampereen Messukylässä. Älykkääseen mittaukseen keskittyneessä tapahtumassa oli esittelyssä teknologiaa monen tyyppisiin mittaus-, tarkastus- ja mallinnustarpeisiin.

Paolo Perbellini demosi RPS:n teknologiaa Mittauspäivillä.

Mittaukset ovat konepajojen ydintoimitoimintoja ja olennaista on valita sopivin ja kätevin menetelmä kuhunkin tarpeeseen. Vossin 16.-17.1. järjestetty tilaisuus tarjosi talon edustuspaletin ratkaisuja tarkkaan, mutta helppoon mittaukseen ja mallinnukseen eri tyyppisiin tarpeisiin ja myös suurille kappaleille.

 

RPS EVO-XR esittelyssä

Tapahtuman keskiössä oli ensinnäkin RPS:n teknologia. Italialainen, vuodesta 1983 Garda Impiantina ja vuodesta 2015 nykynimellään toiminut RPS Metrology kehittää ja valmistaa mittalaitteita teollisuuden tarpeisiin.

Yritys tekee nivellettyjä 3D-mittausvarsia eri variaatioina.

Mittavarsia on 6-akselisina, 7-akselisina sekä 7-akselisina, joko kiinteällä tai irrotettavalla laserskannerilla varustettuina X tai XR-versioina. Vossilla oli Mittauspäivillä esittelyssä EVO irrotettavalla skannerilla varustettu XR-versio, missä 7-akseliseen EVO7-mittavarteen on liitetty valmistajan laserskanneri.

”RPS EVO7 3D-mittausvartta voidaan käyttää nopeasti vaihdettavissa olevilla skannerilla, haarukalla (putkille) ja mittakärjellä”, kertoo Jarkko Vossi.

Metronorin järjestelmän ytimessä ovat digitaalikamerat, jotka seuraavat vakioetäisyydellä toisistaan olevien LED-valonlähteiden asemaa tai asentoa tila-avaruudessa.

Moniin eri teollisuuden mittaus- ja mallinnustarpeisiin soveltuva X on saatavissa punaisella tai sinisellä linjalaserilla varustettuna, ja etuja ovat juuri käyttödemoissakin helposti havaittavat mm. käytön helppous, nopeus ja tarkkuus.  Laite mittaa 1280 pistettä/linjaa 300 Hz saakka, tarkkuus on 7 mikroniin.

RPS:n varret toimitetaan varustettuna K-ARM-käyttöohjelmistolla, ja ohjelmisto voidaan liittää myös ajuriksi useiden muiden ohjelmistojen kanssa. Mittauspäivillä varren toimintaa demosi tehtaan edustaja, myyntijohtaja Paolo Perbellini.

Metronorin 3D-kameramittaus ja -skannaus

Norjalainen Metronor on kehittänyt vuodesta 1989 alkaen liikuteltavia 3D-kameramittausjärjestelmiä. Vossin edustuspalettiin Metronor on kuulunut jo vuosia ja järjestelmiä on toimitettu runsaasti mm. Wärtsilälle, Sandvikille, Outotecille ja Telatekille.

Viime vuosina uudistunut tuoteohjelma tarjoaa teknologiaa sovellettavaksi laajasti eri mittaus-, tarkastus ja mallinnus tarpeisiin ja hyvinkin erityyppisillä kappaleilla.  Uusimpana laitteistoa toimitetaan myös skannerilla varustettuna.

”Kameralaitteisto voidaan viedä helposti mittauskohteen luo, vaikka toimittajan tiloihin, tehdä mittaus paikan päällä ja välittää tiedot langattomasti tietokoneelle. Sen myötä onnistuu myös hyvin kookkaiden kappaleiden mittaus, jopa kolmeenkymmeneen metriin saakka”, Jarkko Vossi kertoo.

Metronorin mittauskokonaisuus koostuu painoltaan kevyestä mittapäällä varustetusta mittauskynästä sekä yhdestä tai useammasta CCD-pohjaisesta digitaalikamerasta, tietokoneesta ja mahdollisesta skannerista. Mittausohjelmisto on Metronor MSS yhdistettynä Metrology EVO ohjelmistoon.

Metronor 3D-kameramittauslaitteistoon saatavissa myös Track Scan-skanneri.

”Kevyet, helposti liikuteltava järjestelmä soveltuu monipuolisiin tehtäviin ja käytön aloitus sujuu nopeasti, koska se on varsin helppo käyttää”, kertoo Jarkko Vossi.

Kokonaisuuden mukana toimitetaan vakiona mittauskärjet, jotka pystyvät mittaamaan lähes minkä tahansa muotoisen ja kokoisen kappaleen, ja erikoismittapäitä on tarjolla pienistä mm. putken ja kappaleiden sisämittauksiin ja toisessa päässä jopa kaksi metrisiin mittauspäihin erittäin kookkaiden rakenteiden mittauksiin.

Vossin mittauspäivillä esiteltiin kaksikameraista Metronor Duo-järjestelmää, jolla demottiin kookkaan hitsatun rakenteen mittausta.

InspecVision levymäistenkappaleiden mittaukseen

RPS:n ja Metronorin teknologioiden lisäksi Mittauspäivillä oli mahdollisuus saada tietoa InspecVisionin levymäisten kappaleiden mittausteknologiasta. Vuonna 2003 perustettu InspecVision kehittää erilaisia tarkastusmittalaitteita teollisuuden sovelluksiin.

Nyt muutaman vuoden markkinoilla ollut InspecVisionin Planar on järjestelmä tasomaisten eri materiaaleista valmistettujen kappaleiden mittaukseen, mallinnukseen ja se koostuu valopöydästä, korkearesoluutioisesta kamerasta asennettuna pylvääseen valopöydän yläpuolelle, lasermittauslaitteesta, tietokoneesta sekä mittausohjelmistosta. Järjestelmä on toimitettu muun muassa Tampereen Tiivisteteollisuudelle.

”Planarin lisäksi InspecVisionin uusi kiintoisa tuote on myös lajissaan ainutlaatuinen Opti-Scan 3D, jolla voidaan mitata kaarevia pintoja ja reunoja. Tämä 3D-mittausjärjestelmä käyttää korkearesoluutioista suurnopeuskameraa sekä LED DLP-projektoria, jolla skannataan kappaleen pintojen muodot ja reunat. Valoraidat heijastetaan projektorilla kappaleen pinnalle. Kuviot tallentuvat kameraan, jonka jälkeen kuvioiden avulla luodaan mittaustulokset”, kertoo Jarkko Vossi.

Metronorin langaton 3D-kameramittausjärjestelmä mahdollistaa langattomat mittaukset lähes minkä muotoisille ja hyvinkin kookkaille kappaleille. Kuvassa lähinnä mittauskynä mittauskärjellä varustettuna.

Markforged 3D-komposiitti ja metallitulostimet

Vossin Mittauspäivillä oli esillä myös Markforgedin 3D-komposiittitulostin, jolla pystyy tulostamaan mm. mittausjigejä pitkästä hiilikuidusta. Markforged on Vossin tuore edustus viime vuodelta, valmistaja tekee tulostimia niin komposiittien kuin metallienkin 3D-tulostukseen. Edullisella komposiittitulostimilla pystytään tulostamaan pitkää hiilikuitua, kevlaria, lämmönkestävää lasikuitua sekä perinteistä lasikuitua. Tulostetut pitkänhiilikuidun osat ovat alumiinia lujempia ja ne tulostuvat nopeasti sekä ovat kustannuksiltaan varsin huokeita eli usein vain joitain euroja tai kymppejä. Sovelluskohteita ovat mittaus- ja hitsausjigit, robottitarttujat, istukoiden pehmeät leuat, prototyypit, ym.

Vossi ottaa käyttöön helmikuun alussa myös Markforged Metal X 3D-metallitulostimen, jolla pystyy tulostamaan edullisesti ja nopeasti 17-4 rosteria sekä H13 työkaluterästä. ”Tämä hintansa puolesta lähes joka konepajaan soveltuva järjestelmä sisältää 3D-tulostimen, pesukoneen sekä sintrausuunin. Teemme asiakkaillemme demotulostuksia heidän omista CAD-tiedostoista ja kutsummekin konepajat, suunnittelutoimistot, oppi- ja tutkimuslaitokset rohkeasti tutustumaan uuden sukupolven valmistukseen”, Marko Vossi kannustaa.

Markforgedin 3D-tulostetut pitkänhiilikuidun osat ovat alumiinia lujempia ja ne tulostuvat nopeasti sekä ovat kustannuksiltaan varsin huokeita eli usein vain joitain euroja tai kymppejä. Sovelluskohteita ovat mittaus- ja hitsausjigit, robottitarttujat, pehmeät pakkojen leuat, prototyypit, ym.