Machinery Open House

Machineryn Open House järjestettiin Tampereen Koneareenassa Alihankinnan aikaan.

Hyundai Wian koneita oli Koneareenassa useita. Kuvassa tarkastelussa uutuusmalli KF5600, joka esiteltiin automaattisella työkalunvaihtajalla varustettuna.

Machinery on järjestänyt Open House-tapahtumia useina viime vuosina samanaikaisesti Alihankinta-messujen kanssa. Tälläkin kerralla tapahtuma tarjosi aamuvirkuille aamiaista ja Alihankintamessuille menijät pääsivät halutessaan talon henkilökunnan kyydillä messuille.

Gekan koneista oli mukana mm. Bendicop 50-monitoimileikkuri. Koneen vierellä Kaisa Pirttilä ja Silja Frigård.

Koneiden osalta Koneareenalla oli tänä vuonna nähtävillä erityisen runsaasti Hyundai Wian konetarjontaa. Esillä oli niin valmistajan uusia koneistuskeskuksia kuin monitoimisorvejakin. Yksi niistä oli uutuuskoneistuskeskus KF5600.

Ermaksanin levykoneista esillä olivat muun muassa kuvan 4-akselinen Power Bend Falcon -särmäyspuristin.

Lisäksi Koneareenalla esiteltiin mm. Ermaksanin levykonetarjontaa, esillä olivat muun muassa Power Bend Falcon -särmäyspuristin, HGS 3100x6 levyleikkuri ja EKV-6 kulmintakone, sekä vaikkapa Gekan koneita. Myös käytettyjen koneiden tarjontaan oli mahdollisuus tutustua.(KH)