Finnpelti kehittää laserleikkauksen toimintojaan

Kari Harju

Finnpelti Oy:n laserleikkaustoiminnot kehittyvät uusien investointien myötä. Uusi Mitsubishi-tasolaser mahdollistaa aiempaa vahvempien materiaalien laserleikkauksen ja täydentää osaltaan yrityksen leikkausmahdollisuuksia yhdessä niin ikään hiljattain hankitun vesileikkauskoneen kanssa. Laserissa on mukana Mitsubishin oma resonaattoriteknologia.

Koneen resonaattori on Mitsubishin oma. Suunnitellussa on kiinnitetty erityishuomiota taloudellisuuteen ja huollon helppouteen.

Sastamalalainen Finnpelti Oy on vuodesta 1999 toiminut yritys, ja sen omia tuotteita ovat kattoprofiilit, peltikattotuotteet ja myös esimerkiksi varastojärjestelmien vetotasot.

Lisäksi yritys tekee alihankintatöinä laserleikkaus- ja jauhemaalaustöitä, särmäystä, hitsausta ja kokoonpanoa. Parisen vuotta sitten yritys laajensi toimintansa myös koneistukseen. Tuolloin yritys osti toimintansa lopettaneen NH-Koneistuksen koneet, jotka siirrettiin kaupan myötä Finnpelti Oy:n laajennushalliin Sastamalan Heinoontielle.

Mitsubishin ML3015 eX Plus on Finnpelti Oy:n tuore investointi leikkauskapasiteettiin. Leikkaustöissä tuotantopäällikkö Sami Karimäki.

Samalla Finnpelti Oy:n palvelukseen siirtyivät myös kaksi koneen käyttäjää. Koneistuspuolen kruunuksi yritys hankki vielä myös yhden uuden koneistuskeskuksen.

”Kokonaispalvelun kehittämisestä on kysymys. Tuotteet monimutkaistuvat ja koneistuksille on kasvavaa tarvetta. Samaan aikaan nopeuden merkitys korostuu. Halusimme vastata kehitykseen ja tarjota paletistamme koko tuotantoketjun myös koneistusten osalta”, Karimäki sanoo.

”Koneistuspuolen toiminnot ovat lähteneet hyvin liikkeelle. Kysyntää tälle kapasiteetille on runsaasti”, Karimäki sanoo.

Laserinvestointi

Kokonaispalvelun laajentamisesta on kyse myös yrityksen uusimmissa tämän vuoden investoinneissa.

”Asiakkaillamme on tarvetta yhä vahvempien materiaalien levykäsittelyyn. Tähän seikkaan vastataksemme investoimme hiljattain vesileikkauskoneeseen, jolla päästään sujuvasti jopa useiden kymmenien millimetrien materiaalivahvuuksiin”, Karimäki kertoo.

”Koska vesileikkaus on suorituskykyinen, mutta hidas menetelmä, hankimme myös uuden laserleikkauskoneen, joka mahdollistaa tarvittaessa nopeat leikkaustoimet ja niin ikään varsin vahvojen materiaalien leikkaamisen. Koneella voidaan leikata teräsmateriaaleja aina 25 mm:iin saakka.”

Finnpelti Oy:n uusi CO2-tasolaser on Mitsubishin mallistoa ja sen toimitti Mitsubishi-laserien Suomen edustaja Airwell. Koneen valintaan vaikuttivat Seppo Karimäen mukaan sopivassa suhteessa niin tuttu kone-edustaja kuin valmistajan teknologiakin.

Talon tuotteita. Finnpelti Oy:n nykykonekanta mahdollistaa monenlaisen valmistuksen niin levypuolella kuin koneistuksessakin, toteaa Seppo Karimäki.

”Kun punnitsimme valintaa kuitulaserin ja CO2-laserin välillä kallistuimme viimeksi mainittuun, ja syynä siihen oli ensinnäkin leikkauslaatu. Arvioimme, että CO2-laser tekee valmiiksi laatuisaa leikkausjälkeä, joten laskimme, että vältymme sen myötä lisäsatsauksilta jälkikäsittelyyn. Tämä arvio on pitänyt hyvin paikkansa”, sanoo Karimäki.

”Toinen seikka olivat koneen tekniset ratkaisut resonaattoripuolella. Ne ovat eduksi taloudellisessa mielessä sekä myös huollon suhteen”, sanoo Karimäki.

Oma resonaattoriteknologia

Mitsubishi käyttää laserissaan omaa Cross Flow eli ristivirtaus CO2-resonaattoriteknologiaa, mikä poikkeaa perinteisestä alueen teknologiasta. Mainittuja etuja ovat käytön edullisuus ja huollon helppous.
”Cross Flow -resonaattoriin ladataan pieni annos kaasua noin kahden päivän välein. Kaasu kiertää hitaasti suljetussa tilassa elektrodilevyjen välistä ladaten tilan läpi kulkevaa lasersädettä”, kertoo Airwellin toimitusjohtaja Antti Palomäki.

Resonaattorissa on ainoastaan kaksi peiliä, toinen täysin- ja toinen puoliheijastava. Lasersäde liikkuu peilien välillä ja suljettu kaasukierto lataa siihen energiaa. Kun säde sisältää halutun määrän energiaa se läpäisee puoliheijastavan peilin ja matkaa leikkauspäälle.

Finnpelti Oy:n tuoreisiin investointeihin Sastamalassa kuuluu myös uusi vesileikkauskone.

”Cross Flow -resonaattorissa ei tarvita laserputkia tai taittopeilejä, eikä erillisiä turboja kaasun virtauksen kiihdyttämiseen. Näin sen käytössä ei tarvita kalliita putkien ja peilien puhdistus- ja suuntaushuoltoja tai turbon vaihtoja. Myös huoltovälit ovat perinteisiä vaihtoehtoja pidempiä”, Palomäki toteaa.
”Kun teknologia yhdistyy korkealaatuiseen leikkausjälkeen, on koossa mielestämme tehokas paketti vahvojen materiaalien laserleikkaukseen. Hyödyt korostuvat erityisesti yli 8 mm:n ruostumattomia materiaaleja leikatessa usein vaihtelevassa tuotannossa”, Seppo Karimäki toteaa.

Finnpelti Oy:n Mitsubishin eX -koneen resonaattoriteho on 6 kW, ja pöytäkoko 1500x3000 mm. Vaihtopöytä tuo osaltaan joustavuutta käsittelyyn.

”Uusi laser mahdollistaa aiempaa vahvemmat materiaalit ja onhan se myös huomattavasti nopeampi aikaisempaan teholtaan 2kW:n koneeseemme verrattuna. Jo pitkään käytössämme ollut aiempi laserleikkauskone kuitenkin jatkaa edelleen tuotantokäytössä. Järjestely tuo varmuutta erikoistilanteiden varalle ja lisää osaltaan tuotantovolyymia”, sanoo Seppo Karimäki.

Lue myös: Finnpelti laittoi lastun lentämään