Fastems keskittää tuotannon Tampereelle

Fastems keskittyy kehittämäänsä tuotannonohjausjärjestelmään (Manufacturing Management Software, MMS), vahvistaa asiakaspalveluaan Saksassa ja keskittää tuotannon Suomeen.

Yksi Suomen uusimmista FMS-järjestelmistä on käytössä Joensuun CNC-Machining Oy:llä Joensuussa. Kappaleita kiinnittämässä ovat Joonas Junninen edessä ja FMS-Pääkäyttäjä Arttu Toivanen oikealla.

Kysyntä Fastemsin MMS-automaatioratkaisuille on kasvussa, ja yhtiö siirtyy lähemmäksi asiakkaitaan teollisen valmistuksen muuttuessa entistä monimutkaisemmaksi.

Kaikki Fastemsin valmistustoiminta keskitetään Tampereelle ja toiminta Saksassa suunnataan asiakaspalvelun kehittämiseen. Lisäksi Fastems on perustamassa yhteisyrityksen kumppaninsa HALTER CNC Automationin kanssa.

Kilpailukykyä ja tulevaisuuden kasvua

Tuotteiden elinkaaret ovat valmistavassa teollisuudessa muuttumassa entistä lyhyemmiksi ja tuotetarjoamat laajemmiksi. Fastems on etulinjassa kehittämässä tulevaisuuden älykkäitä teollisuuden automaatioratkaisuja, ja siksi se on päättänyt keskittyä kehittämäänsä MMS-tuotannonohjausjärjestelmään ja siirtyä lähemmäksi asiakkaitaan teollisen valmistuksen muuttuessa entistä monimutkaisemmaksi. Osana tätä kehityskulkua kaikki Fastemsin valmistustoiminta on päätetty keskittää Tampereelle.

“Tulevaisuuden näkymät ovat suotuisat, valmistavassa teollisuudessa digitalisaation hyödyntäminen on vasta alussa.  Kehitämme kunnianhimoisesti teollisen valmistuksen digitalisaatioon, robotisaatioon ja integraatioon liittyviä automaatioratkaisuja. Keskittämällä kaiken valmistuksen yhdelle paikkakunnalle, investoimalla sovelluskehitykseen lähellä asiakkaitamme ja vahvistamalla asiakaspalveluamme, parannamme Fastemsin kilpailukykyä ja tulevaisuuden kasvunäkymiä.

Tavoitteenamme on taata asiakkaillemme sujuva yhteistyö koko tarjontamme elinkaaren ajan maantieteellisestä sijainnista riippumatta”, sanoo Fastemsin CEO Mikko Nyman.

Yhteisyritys HALTER CNC Automationin kanssa

Fastems aloittaa siirtymisen lähemmäksi asiakkaitaan suurimmalla markkinallaan Saksassa. Yhtiö siirtää asiantuntijoitaan MMS-pohjaiseen automaatiosuunnitteluun sekä asiakastukeen ja vahvistaa paikallista ohjelmistokehitystä palkkaamalla uusia osaajia. Kaikki valmistus keskitetään Tampereelle ja valmistustoiminta Issumissa ajetaan asteittain alas. Lisäksi Fastemsin tavoitteena on perustaa yhteisyritys HALTER CNC Automationin kanssa. Suunniteltu yhteisyritys keskittyy joustaviin ja käyttäjäystävällisiin standardiautomaatioratkaisuihin. Jatkossa Fastemilla on entistä vahvemmat myynti-, asiakaspalvelu- ja kehitystiimit Düsseldorfin ja Stuttgartin alueilla.

“Ajattelemme ja teemme asioita Fastemsissa asiakkaat edellä ja kehitämme jatkuvasti toimintaamme tästä lähtökohdasta. Saksa on merkittävin markkina-alueemme, ja haluamme parantaa saksalaisten asiakkaiden ja kumppanien saamaa palvelua siten, että jatkossa entistä useammat asiantuntijamme työskentelevät MMS-pohjaisten ratkaisujen parissa.  Odotan innolla, että suunnittelemamme yhteisyritys Halterin kanssa aloittaa toimintansa. Halter on ollut luotettu kumppanimme kuuden vuoden ajan ja olemme kehittäneet yhteistyössä menestyksekkään HALTER LoadAssistant -tarjoaman”, kertoo Fastemsin Saksan tytäryhtiön toimitusjohtaja Heikki Hallila.

Vuonna 1901 perustettu Fastems toimittaa älykkäitä tehdasautomaatioratkaisuja.

Fastems on toimittanut yli 4 000 asennettua järjestelmää päämarkkinoilleen Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa. Yrityksen liikevaihto vuonna 2018 oli 90 miljoonaa euroa ja se työllistää 450 henkilöä.

Lue myös: Mikko Nymanin johtama Fastems lisää panostuksiaan kotimaahan