Uusi tuotantomenetelmä kela-/arkkimateriaalin käsittelyyn

Kari Harju

Pivaticin tuotantoa ovat linjaratkaisut keloilta tapahtuvaan valmistukseen. Alkuvuodesta Hyvinkään tehtaalla toteutettiin asiakaslähtöinen kokonaisuus, mikä tarkkuusleikkauksen myötä mahdollistaa sekä kela- että arkkimateriaalien luotettavan käsittelyn. 39-metrinen linja valmistui räätälintyönä amerikkalaisasiakkaan tarpeiden mukaan.

Tuotantolinja FAT-testeissä. Kuvassa lävistysyksikkö.

Pivatic on ensi vuonna 44 vuotta täyttävä yritys. Varsinkin kelamateriaalin käsittelyn linjaratkaisuistaan tunnettu yritys suunnittelee, rakentaa, kokoonpanee ja koeajaa koneet tiloissaan Hyvinkäällä.

Tehtaalla tehdään vielä hyväksyntätestit ja koneiden ja laitteiden toiminta testataan lopuksi asiakkaan tiloissa asennuksen jälkeen.

”Tätä kautta varmistetaan, että kaikki toimii tarkoituksenmukaisella tavalla. Laatu ja toiminnallisuus ovat meille olennaisen tärkeitä asioita”, kertoo Pivaticin myyntipäällikkö Jukka Heimonen.

Linjan alussa oleva kelavarastojärjestelmä mahdollistaa jatkuvan tuotannon

Paketti joustavaan tuotantoon

Pivaticin valmistamista tuotteista noin 95 prosenttia menee vientiin.

Asiakkaita on useilla eri mantereilla, Euroopan kotimarkkinoiden lisäksi esimerkiksi Pohjois-Amerikassa yrityksen tuotteet tunnetaan hyvin.

”Myös Suomeen tuotteita toimitamme, mutta keskeinen tähtäin on siellä, missä sarjakoot ja tuotantomäärät ovat Suomea suurempia. Haluamme silti kannustaa myös suomalaisyrityksiä aiempaa enemmän kelamateriaaleilta tapahtuvaan valmistukseen”, sanoo Heimonen.

”Esimerkiksi keloja käytettäessä esimerkiksi varastokulut ovat usein suuresti arkkivalmistusta pienemmät. Myös materiaalihukan pieneneminen voi tuoda mukanaan melkoiset säästöt.”

Toimintansa aikana Pivatic on toteuttanut lukuisan määrän erilaisia ratkaisuja ohutlevyn käsittelyyn, erityisesti leikkauksen ja lävistyksen tarpeisiin.

Leikkauksen jälkeen arkki jatkaa joko välivarastoon tai lävistykseen.

Yksi toteutukseltaan mielenkiintoinen linja valmistui Hyvinkäällä nyt alkuvuodesta.  Keittiökoneita ja -laitteita valmistavalle globaalisti toimivalle amerikkalaisasiakkaalle toimitettu linja oli Hyvinkäällä tehdastesteissä helmikuussa.

”Kokonaisuus on kehitetty joustavuutta hakevalle asiakkaalle, jonka tuotanto koostuu isojen tuotesarjojen lisäksi myös piensarjoista ja yksittäiskappaleista. Ratkaisuun on integroitu yhteen leikkaus-, lävistys sekä kappaleenkäsittelyteknologiat. Linjan toteutuksen kannalta huomionarvoista on, että linjaa ajetaan kelalta, minkä jälkeen materiaalista leikataan arkkeja. Linjalla voidaan toki käyttää myös valmiita arkkimateriaaleja”, kertoo projektista vastaava myyntipäällikkö Juha Räsänen.

”Kyseessä on toteutuksena uudentyyppinen, asiakaskohtaisesti tarkoin sovellettu tuotantomenetelmä, mutta perustaltaan se toki pohjautuu moniin aiempiin ratkaisuihimme. Yhden tietyn ratkaisun toteuttaminen luo osaltaan pohjaa ja tietotaitoa uusille, joskus hyvinkin erityyppisille sovellutuksille”, Räsänen sanoo.

Koko linja. Kokonaisuudella on mittaa 39 metriä.

Arkin kaikki sivut leikataan

Asiakkaan tarve on valmistaa mittatarkkoja ohutlevyosia tilausohjautuvasti aluminoidusta teräksestä ”high-end” -jääkaappeja ja -pakastimia varten. Suuren tuotantomäärän takia osat halutaan valmistaa suoraan ns. varastokelalta valmiiksi tuotteiksi. 

Valmistustavan ja materiaalin asettamat vaatimukset huomioitiin siten, että ensin leikataan halutun pituinen aihio, joka halkaistaan oikean levyisiksi arkeiksi leikkurissa. Jokaiselta sivulta leikatut mittatarkat arkit lävistetään lävistysasemassa ja tarvittaessa katkaistaan leikkurissa määrämittaan ennen pinontaa tai kuljetusta profilointiin.

Linjalla arkkilävistys voidaan tehdä joko leikkauslinjan kautta syötetyille arkeille tai sillä voidaan käyttää myös lavalta välivarastosta panostettuja arkkeja.  Linja kytkeytyy asiakkaalle edelleen korkeavarastoon.

”Linjan alussa on kääntyvällä telineellä ja neljällä syöttöpaikalla varustettu kelavarastojärjestelmä. Kun yksi kela on tuotannossa, seuraava kela voidaan ladata valmiiksi mandrelille käsittelyyn. Tämä mahdollistaa linjalla osaltaan suurten volyymien jatkuvan tuotannon”, Juha Räsänen kertoo.

Asiakkaita ja valmistajan edustajia testien aikaan Hyvinkäällä. Vasemmalta Bob Nolden, Daniel Medina, Juha Räsänen ja Jukka Heimonen.

Vuoden mittainen projekti

Juha Räsäsen mukaan projektin kokonaistoteutus kesti suunnittelun alkuvaiheista testeihin saakka noin vuoden. Linja toteutettiin yhteistyössä amerikkalaisasiakkaan kanssa, joten asiakas oli mukana toteutuksen eri vaiheissa.

Asiakkaalla on eri puolilla Yhdysvaltoja toimivilla tehtaillaan tuotannossa myös aiempia Pivatic-ratkaisuja kelalta tapahtuvaan lävistykseen.

Linjalla tuotekohtainen nestaus rinnakkain on mahdollinen aina 1,25 metrin kelaleveyteen saakka ja kappaleiden pituus voi maksimissaan olla neljäkin metriä. Arkkien luonnin linja mahdollistaa 1250x3100 mm:n kokoluokkaan. Maksimi materiaalivahvuus käsittelyyn on 2 mm.

Pituudeltaan linja oli tehdastesteissä tammikuulla nähtynä mittava ilmestys. Mittaa komeudella on peräti 39 metriä.

Linja lähti Yhdysvaltoihin pikaisesti testien jälkeen. Asiakkaalla on tuotantoa eri tahoilla Yhdysvalloissa, linja sijoittuu Wisconsinin tehtaille.

CTW PCB -linjan testien aikaan Hyvinkäällä oli valmisteilla myös toinen kookas automaattilinja, mikä yhdistää leikkauksen, robotisoidun särmäyksen ja materiaalinkäsittelyn. Materiaalin syöttö tapahtuu kelalta.

Video linjan toiminnasta (Pivatic):