Tampereen Koneistus investoi Hervannassa

Dean isossa koordinaattimittakoneessa liikealueet ovat 3000 x 5100 x 3000mm. Lanseeraustilaisuudessa mittailtiin ihmettä idästä.

Tampereen Koneistus Oy eli Trekon vahvistaa konekantaansa kookkaiden kappaleiden käsittelyssä. Uusi iso mittakone ja monitoimityöstökeskus lisäävät tuotantomahdollisuuksia yrityksen Hervannan toimipisteessä.

Tampereen Koneistuksen ydinosaamista on valukomponenttien ja hitsattujen rakenteiden koneistus.
”Yrityksen erikoisalaa ovat avarrettavat ja jyrsittävät kappaleet, ja kokoluokka on usein iso. Toimimme kokonaispalvelun periaattein, tuotteet tehdään asiakkaidemme piirustusten mukaisesti ja toimitetaan sovitusti”, kertoo toimitusjohtaja Riku Ainasvuori.

Toimitusjohtaja Riku Ainasvuori johtaa Tampereen Koneistusta. Yrityksen toimipaikat ovat Tampereen Hervannassa ja Lempäälässä.

Uutta mittaustekniikkaa

Tampereen Koneistus on nuori yritys, joka jatkaa pari vuotta sitten toimintansa lopettaneiden Hervannan Koneistuksen ja lempääläläisen Nisamo Oy:n tuotantoperinteitä.
”Osa Hervannan Koneistuksen ja Nisamon entisistä työntekijöistä perusti uuden yrityksen ja osti konkurssipesiltä koneita. Toimimme sekä Hervannassa että Lempäälässä”, kertoo itsekin aiemmin Nisamolla työskennellyt Ainasvuori, yksi yrityksen omistajista.
Parin vuoden aikana nyt noin 30 työpanoksella toimiva yritys on saanut itsensä tukevaan vauhtiin. Suunta on edelleen eteenpäin, ja siitä kertovat tuoreet, kokoluokaltaan mittavat koneinvestoinnit yrityksen Hervannan tiloihin.Viime vuoden aikana varsin suorituskykyisellä konekannalla ennestäänkin toiminut yritys satsasi ensinnäkin uuteen mittakoneeseen.
Dean Delta Slant Performance on gantry-mallinen 3D-koordinaattimittakone, joka herättää huomiota koollaan. Koneen X/Y/Z -liikealueet ovat 3000 x 5100 x 3000 mm. Ja nopea ja tarkka kone on kyseessä, automaattinen indeksoiva mittapää mahdollistaa paikoitukset 0,5 µm:n tarkkuudella, ja koneen suorituskyvystä muuten kertoo esimerkiksi valmistajan ilmoittama 3D-nopeus 666 mm/s ja 3D-kiihtyvyys 400 mm/s.
Kone on sijoitettu omaan erityistilaansa ja vakioituun lämpötilaan massiiviselle alustalle.
”Koneella voimme tehdä 3D-mittaukset nopeasti nykyaikaisella tekniikalla hyvin monen kokoisille kappaleille. Enimmäismassa on jopa 20 000 kg”, sanoo Ainasvuori.

Kokoonpanoon kuuluu mm. portaattomasti indeksoiva automaattijyrsinpää. Ohjaus tapahtuu Siemens sinumerikilla ohjaushytistä.

Monitoimikeskus kookkaille kappaleille

Toinen mittavan kokoluokan uusi ratkaisu Tampereen Koneistukselle Hervantaan on espanjalaisen Soralucen monitoimityöstökeskus FS-16.000.
Jyrsin-ja avarruskoneiden valmistaja Soraluce tekee FS-sarjaansa koneita eri kokoluokkiin, ja Tampereen Koneistuksen 16 metrin X-liikkeen mahdollistava kone edustaa kookkaamman pään tarjontaa. Pysty- ja sivuttaisliikkeet koneessa ovat 3200 mm ja 1600 mm.
Suorituskykyä FS:ssä riittää tietenkin muutenkin, kokoonpanoon kuuluvat portaattomasti indeksoiva automaattijyrsinpää, automaattinen päänvaihtojärjestelmä sekä 120 työkalun työkalumakasiini, esimerkiksi. Karateho koneessa on 46 kW. Konetta ohjataan Siemensin uuden sukupolven sinumerik 840d sl-ohjauksella.
”Tällä koneella pystymme toteuttamaan vaativia muotoja kookkaisiin kappaleisiin esimerkiksi meri- ja voimalaitos- ja dieselmoottorien valmistajille. Tähtäimemme jatkossa on kotimaan lisäksi ulkomaiden markkinoilla, lisääntynyt kapasiteetti antaa siihen hyviä mahdollisuuksia”, Ainasvuori kertoo.

Soraluce FS:llä muokataan vaativia muotoja kookkaisiin kappaleisiin esimerkiksi meri-,  voimalaitos- ja dieselmoottorien valmistuksen asiakkaille.

3,5 miljoonan yhteissatsaus

Tuoreiden koneinvestointien kokonaiskustannukset yltävät 3,5 miljoonaan euroon.
Omien suorien satsausten lisäksi Tampereen Koneistuksen yhteistyöverkostossa on yrityksen mukaan investoitu viime aikoina isojen teräsrakenneosien valmistukseen ja esimerkiksi hitsausrobottitekniikkaan. Myös se parantaa kokonaispalvelua kookkaiden kappaleiden käsittelyssä.
Tampereen Koneistuksen uudet koneet saateltiin käyttöön yrityksen Hervannan toimitiloissa pidetyssä juhlatilaisuudessa toukokuulla. Tampereen kaupungin pormestari Anna-Kaisa Ikonen vihki koneet käyttöön ja toi tilaisuuteen kaupungin tervehdyksen.

Tampereen kaupungin pormestari Anna-Kaisa Ikonen toi kaupungin tervehdyksen.