Ohutlevypäivät 2018

Kari Harju

Ohutlevypäivät pidettiin tällä kertaa Jyväskylässä. Hieman juhlallisempaa tasavuosien tunnelmaa oli aistittavissa, ensimmäiset Ohutlevypäivät pidettiin tasan 30 vuotta sitten.

Ohutlevypäivät 2018. Niko Korte esittelee kehittyvää materiaalien identiteettipalvelua.

Ohutlevypäivät järjestää Teknologiateollisuus ry:n Ohutlevytuotteet-toimialaryhmä ja päivien ideana on esitellä ohutlevytuotteiden käyttöä, valmistusmenetelmiä, ajankohtaisia asioita sekä näkymiä. Sen lisäksi konseptiin kuuluu muutakin.

 ”Mielenkiintoiset esitelmät ja yrityskäynnit ovat monille näiden tapahtumien keskeistä antia. Lisäksi tärkeää on tietysti verkostoituminen, palautteissa sen merkitys korostuu vuosi vuodelta”, kertoo toimialaryhmän hallituksen puheenjohtaja Juha Tuomisto.

”Tapahtuman järjestämispaikkakunnat vaihtuvat. Tämä tuo vaihtelevuutta vierailukohteisiin. Nyt kokoonnuimme Jyväskylän Paviljongille. Tila tarjosi tapahtumalle oivat puitteet ja ympäristössä oli useitakin mielenkiintoisia kohteita vierailukäynneille”, Tuomisto toteaa.

Ajankohtaista esitelmäantia

 

Ohutlevypäiviä on pidetty kolmen vuosikymmenen ajan. Senkin myötä oli mukavaa, että kokoontumiseen oli saapunut myös osanottajia ennätyksellisesti.

Orima-Tuote Oy:n Mikko Ahosen teemana oli tuottavuuden lisääminen.

Paikalla oli pitkälle toista sataa osallistujaa, näinä kiireisinä aikoina on paljon.

Päivien aikana alan ajankohtaisasioita, tutkimusta ja kehitystä tuttuun tapaan monesta näkökulmasta.

Esityskokonaisuudessa ensimmäisenä päivänä kuultiin kärkeen katsaus teknologiateollisuuden tilanteeseen ja näkymiin, sen esitteli ekonomisti Petteri Rautaporras.

SSAB:n Niko Korte käsitteli kiintoisaa uutta teemaa nykyisen digitalisaation mahdollisuuksiin liittyen. SSAB:lle kehitetään parhaillaan materiaalien internetiä teemalla SmartSteel.

SSAB Europen Juha Tuomisto, toimialaryhmän puheenjohtaja (vasemmalla), oli toinen Plootu -palkituista. Palkinnot jakoi toimialaryhmän hallituksen varapuheenjohtaja Aki Ojanen Finn-Powerilta.

Uusi palvelu, joka kiteytettynä voidaan ilmaista vaikkapa teräksen digitaalisena identiteettinä, tulee jatkossa parantamaan, muokkaamaan ja yksinkertaistamaan esimerkiksi   materiaalien tunnistettavuutta ja jäljitettävyyttä. Järjestelmän kehitys tapahtuu yhteistyöverkostoissa ja on yhteistyökumppanien osalta muovautumassa, tuloksia on odotettavissa jatkossa.

Jäljitettävyyden kehitystä sivusi Ohutlevypäivien esityksessään myös Timo Kauppi Lapin yliopistosta. Jäljitettävyys kehittyy parhaillaan vahvasti. Tulevaisuuden visio on, että jäljitettävyysmerkintä ohjaa kävijän tietovarastolle, josta löytyy tieto tuotteen koko elinkaaren alalta. Tämä mahdollistaa mm. sen, että poikkeustilanteessa voidaan tutkia, onko valmistusketjussa tapahtunut ominaisuuksien muutoksia vaatimuksiin nähden.

Ajankohtaistutkimusta käsitteli esityksessään JAMK:n lehtori Erja Hiitelä teemanaan ohutlevymateriaalin korroosio merivedessä. Orima-Tuote Oy:n toimitusjohtaja Mikko Ahonen käsitteli esityksessään varmasti kaikkia kiinnostavaa asiaa, työn tuottavuuden lisäämistä.

Työn tuottavuuden idea ei ole valmistusmäärässä tms. vaan tehokkuuden ja laadun kehittämisessä, ja siihen auttavat mm. tuotteiden valmistusprosessin yksinkertaistaminen ja nopeuttaminen, työympäristön vakiointi, joustava kapasiteetin käyttö, ergonomian ja työturvallisuuden kehittäminen, kiteytti Ahonen mielenkiintoisessa esityksessään.

Toisen päivän esityskokonaisuuteen kuului Kone Oyj:n menestyksekästä kehityskaarta Simo Mäkimattilan kertomana. Teemoina olivat myös ralliauton korin valmistusprosessi, sitä käsitteli Anssi Puurtinen Tommi Mäkinen Racing Oy:stä. Verkostot ja kumppanuudet – avain menestykseen oli teemana puolestaan TakeOff Partnersin Kim Väisäsellä.

Yritysvierailulla. Uudenmaan Ohutlevyn Janne Jääskeläinen ja Pasi Haverinen testaavat nykytraktorin ohjauslaitteita.

Plootut ansioituneille

Vierailuja Jyväskylän ympäristössä oli tarjolla osallistujien mielenkiinnon mukaan.

Kohteet olivat Valtra Suolahdessa ja Suomen ilmavoimamuseo Tikkakoskelle tai pelastusajoneuvoja valmistava Saurus Oy Säynätsalossa, kiuastehdas Harvia Muuramessa sekä Petäjäveden Metalli. 

Esitysten ja vierailujen lisäksi ohjelmassa oli verkottumista illanvietonkin merkeissä ja Paviljonkiin rakennettuun näyttelyyn tutustumista. Toimialaryhmän vuosikokous pidettiin tapahtuman toisena päivänä

Valtra on maailmanlaajuinen traktoritoimittaja. Vierailu tehtaalla kuului Ohutlevypäivien ekskursio-ohjelmaan.

Ohutlevypäivillä jälleen myös palkittiin alalla ansioituneita. Toimialaryhmän hallituksen myöntämin Plootu-tunnustuksin palkittiin Esa Rannila sekä SSAB Europen Juha Tuomisto. Rannila tunnetaan katteistaan, Esa Rannilan ja hänen veljensä aikana myöhemmin Rautaruukin omistukseen siirtynyt yritys kasvoi mittavan kokoluokan alan toimijaksi ja työllistäjäksi. Pitkään alalla, toimialaryhmässä sekä ryhmän puheenjohtajana toiminut Juha Tuomisto palkittiin esimerkillisestä toimialauskollisuudestaan ja aktiivisesta ohutlevyalan edistämisestä. Ohutlevypäivien järjestelyissä Juha Tuomisto oli mukana nyt jo 14. kerran.