Mapromec robotisoi järjestelmällisesti

Kun konepaja-automaatio alkoi yleistyä 1990-luvulla, mustasaarelainen Oy Mapromec Ab oli niitä yrityksiä, jotka nopeasti ymmärsivät automaation tarjoamat menestyksen edellytykset. Tuotannon robotisointi on ollut järjestelmällistä. Nyt Mapromecillä on jo 14 robottisolua, joissa robotit palvelevat tyypillisesti 2-3 työstökonetta. Panostukset robotisointiin ovat mahdollistaneet kilpailukykyisen tuotannon ja samalla on luotu työtä paikkakunnalle.

Robotisoitu hitsaussolu tehostaa tuotantoa Mapromecilla Mustasaaressa. Vierellä Kristian Back.
 

Tuorein panostus tuotantoon on tänä vuonna hankittu hiomakonesolu, jonka muodostaa Okuma-hiomakone, MTC Flextek -robottisolu sekä rasvaus- mittaus- ja pesuasemat.

Korvausinvestointina hankittuun soluun haluttiin aiempaa enemmän tuotantokapasiteettia ja uusia ominaisuuksia. Kapasiteetin osalta haluttiin varmuus, että solulla voidaan ajaa miehittämättömänä. Uusina oheistoimintoina siihen lisättiin robotisoitu pesu ja mittaus.

Lean + robottisolu = tuottava ratkaisu

Mapromecillä on toteutettu Lean-tuotantoa jo kymmenkunta vuotta. Solu tukee sujuvasti tätä, sillä sen avulla saadaan tuotettua parempaa ja tasaisempaa laatua lyhyemmällä läpimenoajalla. Helppokäyttöisyys ja tämän päivän uudet ominaisuudet ovat antaneet uutta tuottavuutta, samoin osaksi miehittämätön tuotanto.

”Puolitoista vuotta sitten aloitimme investointikeskustelut sisäisesti, ja keväällä 2016 meille oli valikoitunut muutama hiomakone, joita kävimme testaamassa. Alusta asti mukana oli operaattori Kristian Back, mikä osoittautui kaikin puolin hyväksi päätökseksi”, sanoo tuotannon kehityksestä vastaava Jari Kuljunlahti.

”Kun tiedossa oli, että sarjakoot ovat pieniä, haluttiin myös asetusten teko aiempaa helpommaksi – tässä onnistuttiinkin juuri halutulla työkappalevälillä”, Back kertoo.

”Okumaan päädyimme hyvän laadun ja MTC Flextekin osoittaman koneasiantuntemuksen sekä heidän antamiensa kehitysehdotuksien perusteella. Kokonaisuus toimi, ja saimme samasta paikasta saumattomasti koko toimituksen”, Kuljunlahti jatkaa.

”Jos esitimme kysymyksen, mihin myyjä ei osannut suoraan vastata, tämä selvitti asian ja kaivoi vastauksen esiin. Myynti ei ollut pakkomyyntiä tai lisävarusteen tuputusta, vaan haimme yhdessä parhaan vaihtoehdon”, Kuljunlahti kiittää.

Kuljunlahti kertoo, että projekti eteni hyvin yhteistyössä ja tiedotus pelasi.

Robotisoitu pesu ja mittaus ovat solun oheistoimintoja.
 

Yhteistyöllä projekti onnistuu

”Koko ajan tiedettiin, missä mennään ja aikataulu piti. Testaus toteutettiin oikeilla työkappaleilla Sveitsissä, ja saimme koneelle erittäin asiantuntevan koulutuksen. Kouluttaja ehti vakuuttaa meidät jo valintavaiheessa asiantuntemuksellaan sekä tiedoillaan koneesta ja prosessista. Tämä yhdessä osaavan ja paikallisen huollon kanssa vaikutti myös konevalintaamme.”

”Solu toimitettiin kuukausi sitten, mistä lähtien sen varmuus on ollut täydellinen. Nyt meillä on kaksi koulutettua operaattoria ja robotisoitu hiomasolu, joka halutulla tavalla tehostaa hiontaprosessia”, Kuljunlahti toteaa ja Back nyökkää.

Uuden solun työkierto on monivaiheinen. Isompi Fanuc rasvaa kappaleen, panostaa hiomakoneen, siirtää hiomakoneessa kertaalleen mitatun työkappaleen tarkistukseen mittaukseen ja edelleen pesukoneeseen jossa siitä huolehtii ”pesunkestävä” Fanuc LR Mate. Mittaus tehdään huippuluokan tarkkuudella.

Oy Mapromec Ab toimittaa alkuperäisosia diesel- ja sähkömoottorivalmistajille kautta maailman. Se kuuluu kokoluokassa 20-250 kg maailman suurimpiin männäntappien valmistajiin ja koko tuotanto menee joko suoraan tai välillisesti vientiin. Konepajan toiminta alkoi 1994 ja se on panostanut robotisointiin alusta alkaen voimakkaasti. Nyt yritys työllistää 65 henkilöä ja liikevaihto on 14 miljoonaa euroa.