Konstit ovat monet…rekrytoinnissakin

Siilinjärveläisen hydraulisylintereiden valmistajan Hydrolinen sosiaalisessa mediassa toteutettu rekrytointikampanja on ylittänyt odotukset. Yhtiö sai loka-joulukuun 2017 humoristisen sosiaalisen median kampanjansa aikana yli 400 työhakemusta kun aiemmilla kerroilla hakemuksia on tullut yleensä muutamia kymmeniä.

Hydro-Pena.

Tavoitteena oli houkutella 40 uutta tuotannon työntekijää mm. koneistajia ja hitsaajia. Tarkoituksena oli murtaa ennakkoluuloja kaavoihin kangistuneesta toimialasta ja sen sijaan kertoa nykyaikaisesta työpaikasta, jossa korostuvat alan korkeimmat työturvallisuus-, laatu- ja ympäristövaatimukset. Erilainen markkinointi nousi tarpeelliseksi, koska työvoiman ja oikeanlaisten osaajien saaminen metalli- ja konepaja-alalle on nykyään erittäin haastavaa.

Rekrytointikampanjan taustalla on siilinjärveläisen Hydroline Oy:n markkinointi- ja kehitysjohtajan Jani Lehikoisen mukaan yhtiön voimakas kasvukehitys vuosina 2017−2018, jonka siivittämänä se aikoo palkata 100 uutta työntekijää vuoden 2018 loppuun mennessä Suomessa ja Puolassa. Uusia työntekijöitä on palkattu tähän mennessä jo 40. Kuluvan vuoden liikevaihtoennuste on 50 miljoonaa euroa. Yhtiö työllistää nyt Suomessa noin 250 ja Puolassa 27 alan ammattilaista.

Loka-joulukuussa 2017 toteutettu rekrytointikampanja tavoitti yli 212 000 ihmistä. Videoita katsottiin yli 116 000 kertaa, ja some-postaukset keräsivät yhteensä 1 398 tykkäystä. Hydrolinen kotisivujen tykkäysten määrä kääntyi myös nousuun, kun kampanjan alussa se oli 665 ja joulukuun puolivälissä 853. Kampanja perustui humoristisiin, mutta silti asiapitoisiin Hydro-Pena-videoihin, joissa Hydro-Pena etsi uusia työntekijöitä ja samalla hauskuutti sekä loi kuvaa mukavasta sekä menestyvästä työnantajasta. Letkeää Hydro-Penaa näytteli kuopiolainen Juha Jylhäsalmi ja uutta työntekijää stand up -koomikko Ilari Johansson.