Konepaja Stamac valmistautuu uuteen kasvuloikkaan

Vuonna 1997 Pekka Anttilan ja Timo Yli-Oppaan perustama Konepaja Stamac Oy on lastuavaan työstöön ja tuotannon optimointiin keskittyvä palveluyritys. Sen kaksi, yhteensä lähes 5000 neliön tuotantohallia sijaitsevat Seinäjoella Kapernaumin teollisuusalueella hyvien yhteyksien varrella. Kuluva vuosi on 20-vuotiaalle Stamacille merkityksellinen, sillä liikevaihto on ensimmäistä kertaa ylittämässä 10 miljoonan euron rajapyykin. Tulosta tehdään 50 henkilön voimin, joista 40 koneistaa. Tällä hetkellä kasvua varjostaa vain monelle muullekin konepajalle tuttu asia, eli töitä olisi tarjolla useammallekin koneistajille, mutta tekijöistä on pula.

Uusin Okuma on Multus U4000. Kuvassa vasemmalta tuotantopäällikkö Timo Yli-Opas ja koneenkäyttäjä Jussi Takaluoma.

Toimintatapaan kuuluu mahdollisimman tiivis yhteistyö asiakkaiden kanssa. Kilpailukyvyn parantaminen alkaa usein raaka-aineiden valinnasta ja hankinnasta, tuotannon suunnittelusta ja parannusehdotuksista, joihin voi kuulua kiinnittimien valmistus. Teemme myös protoja tai protosarjoja ennen varsinaista valmistusta.

”Olemme puhtaasti komponenttitoimittaja ja teemme myös pieniä osakokoonpanoja. Yhteistyökumppaniemme avulla voimme tarjota asiakkaillemme myös kilpailukykyisen jatkokäsittelyn ja tarvittaessa koko tuotteen valmistusketjun”, hän jatkaa.

Konepaja Stamacin perustajat toimitusjohtaja Pekka Anttila ja tuotantopäällikkö Timo Yli-Opas ovat aloittaneet itse koneistajina ja ovat edelleen aktiivisesti mukana konepajan käytännön töissä.

Stamacin asiakaskunnan runko muodostuu merkittävistä Suomessa toimivista kuljetusväline- ja koneenrakennusteollisuuden yrityksistä. Tuotteita toimitetaan muiden muassa Prima Powerille ja Agco Sisu Powerille sen Brasilian tehtaita myöten.

Okuma on hyvä paketti

Modernit koneet, jatkuva aktiivinen kehitystyö ja tyytyväinen henkilöstö ovat avaintekijöina korkeaan asiakastyytyväisyyteen ja sitä myöten menestykseen.

Työstökoneiden laaduntuottokyvyllä on suuri merkitys, sillä Stamacin valmistamat tuotteet ovat tyypillisesti mittatarkkoja ja valmistuksellisesti erikoisosaamista vaativia. Työstökoneita on suhteellisen paljon, ja niistä peräti kymmenen on Okumia: monitoimikoneita 6, vaakakaraisia keskuksia 3 ja yksi pystykarainen Okuma-keskus. Tuotantoa on myös robotisoitu ahkerasti.

Absolentin suodattimet pitävät konepajan ilman puhtaana ja työympäristön miellyttävänä.

”Meillä kokonaisuus on ratkaissut pelin Okumien hyväksi. Okuma on hyvä paketti kautta koko malliston. Ne ovat tarkkoja, tukevia, nopeita ja luotettavia”, Anttila toteaa.

 

”Uusin Okumamme on Multus U4000, jonka ostimme MTC Flextekin open housesta talvella 2017. Silloin näköpiirissä oli työ, johon tarvitsimme toisen 2 m monitoimikoneen, kun meillä valmiiksi olevan 2 m monitoimikoneen kapasiteetti oli täynnä. Työn saaminen meille ei ollut vielä kauppahetkellä varma, mutta kauppaan sovittiin peruutusoptio. Kun aikataulu sitten umpeentui, työn saanti ei edelleenkään ollut varmaa, mutta kauppa tehtiin. Se osoittautui suhdanteiden vuoksi hyväksi päätökseksi. Lopulta kävi niin, että saimme sekä työn että koneen - ja ne tulivat samaan aikaan.

Anttila kertoo asennuksen sujuneen hienosti. Erityistä koulutusta ei tällä kertaa tarvittu, kun Okuma-osaamista on talossa omasta takaa, mutta vuosihuollot uuteen Multukseen, kuten myös muihin talon Okumiin, teetetään MTC Flextekillä suunnitelmallisesti.

”MTC Flextekiltä löytyy tietoa ja taitoa ja siihen oltu tyytyväisiä”, Anttila kiittää.