Konepaja voitti Vuoden Messut -tunnustuksen

Ensimmäinen valtakunnallinen Mesoaja-gaala palkitsi messu- ja tapahtuma-alan onnistujat torstaina 25.1.2018 Messukeskuksessa. Kilpailusarjoja oli 11, ja niissä ehdolla yli 120 osaajaa ja onnistunutta toteutusta.

Vuoden Messuina palkittiin Tampereen Messut Oy:n toteuttama Konepaja.

Palkinnon otti vastaan iso joukko iloisia projektitiimiläisiä.

Tuomaristo totesi perusteluissaan:

”Ensimmäisellä kerralla nappiin! Voittaja ylitti kävijätavoitteensa kirkkaasti ja toteutti tapahtuman kohderyhmä edellä.”

Mesoaja-gaala nosti esiin tapahtumien vahvuustekijät ja messumedian vaikuttavuuden. Palkinnonsaajat olivat tehneet rohkeita päätöksiä messuosallistumiseensa liittyen, ottaneet tapahtumissa käyttöön uusia ratkaisuja ja vaikuttaneet positiivisesti tapahtuma-alan kehittymiseen.

Konepaja-messut on ohjelmassa Tampereella jälleen maaliskuussa, ja samaan aikaan järjestetään hitsausalan Nordic Welding Expo. Nyt toista kertaa toteutettavan kokonaisuuden ajankohta on 20.-22.3., ja tapahtumapaikkana Tampereen Messu- ja Urheilukeskus.