HT Laser muokkaa toimintojaan Keuruulla

Vesileikkausta uudella tekniikalla. Koneistaja Esa-Pekka Salenius (vasemmalla) ja Tuomo Hämäläinen HT Laserin huollosta tarkastelevat valmistunutta kappaletta.

Metallinkäsittelyn moniottelija HT Laser Oy jatkaa investointejaan tiloihin ja tuotantokoneisiin. Viime aikojen yksi iso projekti on muutto uusiin toimitiloihin yrityksen synnyinseudulla Keuruulla.  Kooltaan yli 10 000 neliömetrin tiloihin sijoittuu myös uutta Bystronic- kuitulaser- ja vesileikkaustekniikkaa.

HT Laser kuuluu laserleikkauksen ja kokonaisvaltaisen metallin asiakaspalvelun suomalaispioneereihin. Vuonna 1989 käynnistynyt, perheomisteiseen Teiskonen Oy-konserniin kuuluva yritys toimii useilla eri paikkakunnilla asiakkaitaan läheltä palvellen. 

Toiminnan lähtökohtana ovat asiakaskohtaiset kokonaisratkaisut ja usein valmiit osakokoonpanot suoraan asiakkaiden tuotantolinjoille. HT Laser palvelee asiakkaitaan useilla eri tuotantosektoreilla, mm. metalli- ja rakennus- ja kalusteteollisuudessa.

Suomessa HT Laserin toimipisteitä on nykyisin seitsemällä paikkakunnalla ja lisäksi Puolassa toimitaan kahdella paikkakunnalla. Konsernin liikevaihto ylitti viime vuonna 50 miljoonaa euroa, henkilökunnan määrä 300.

Monipuolisesti saman katon alta

HT Laser on investoinut viime vuosina Suomessa isosti mm. Vieremän, Kaarinan ja Tornion yksiköissään, joissa on lisätty tuotannon kapasiteettia esimerkiksi uuden leikkausteknologian myötä. 

Viime vuoden ja tämän vuoden alun suuri siirto on toimintojen keskittäminen Keuruulla, paikkakunnalla, mistä yritys aikoinaan myös aloitti toimintansa.
”Tarkoitusta varten modernisoimiimme tiloihin Keuruun Varissaaressa keskittyy nyt Haapamäen tehtaan tuotanto ja valtaosa myös Keuruun toimipisteiden toiminnoista. Käytössämme on yli 10 000 neliömetrin tilat ja pystymme tarjoamaan asiakkaille monipuoliset palvelut täältä saman katon alta”, kertoo toimitusjohtaja Jukka Teiskonen.
Muutto käynnistyi Haapamäen yksiköstä, jonka toiminnot siirtyivät Varissaareen jo viime vuoden puolella. Sittemmin muutto on jatkunut Keuruun yksikköjen osalta. Parhaillaan ollaan loppusuoralla ja tuotanto Varissaaressa toimii isoin kierroksin.

Investointeja tuotantokalustoon

HT Laserin toiminta-ajatuksen mukaan yrityksen kaikki yksiköt tarjoavat asiakkailleen kokonaisvaltaisesti niin leikkauksen, hitsauksen kuin koneistuksenkin palvelut.
Näin myös hitsattujen rakenteiden tuotantoon keskittyvässä Varissaaressa, ja käytössä on monipuolisesti tekniikkaa kaikille näille osa-alueille. Muuton yhteydessä Varissaareen on siirretty tuotantokoneita Haapamäeltä ja Keuruun yksiköistä, investoitu samalla mittavasti uusiin koneisiin.

”Uudistamme eri yksiköissämme konekantaamme säännöllisesti. Kilpailukyvyn ylläpitoon ja kehittämiseen ajanmukaisella tuotantokalustolla on keskeinen vaikutus”, Jukka Teiskonen toteaa. Uusia koneita Varissaareen hankittiin niin leikkaukseen kuin koneistukseenkin. Koneistuksen puolella konekantaa laajentavat kaksi uutta koneistuskeskusta, yrityksen perinteisen ytimen eli leikkaavan kaluston puolella tehokas kuitulaser ja vesileikkauskone. Uusi kuitulaser, BySprint Fiber, edustaa Bystronicin tekniikkaa, ja on varustettu 6 kW:n laserilla.

BySprint Fiber-kuitulaser leikkaa 6 kW:n laserilla. Koneella Matti Jokela.

Kuitulaserit ovat parhaimmillaan ohuempien levyjen leikkauksessa, nopeus korostuu alle 12 mm:n vahvuuksilla, mutta levyjä HT Laserin uudella koneella voidaan käsitellä aina 30 mm:iin saakka. Koneessa on Detection Eye kamerapaikoitus, joka nopeuttaa levyn vaihtoa oleellisesti. Observer- toiminnon avulla voidaan seurata koneen tuotantoa etänä, esim. tabletilta tai matkapuhelimelta.

Terästen lisäksi kuitulaserilla onnistuu mainiosti myös alumiinin, messingin ja kuparin käsittely. Koska laserkaasuja ei tarvita ja kuituoptiikasta johtuen kuluvia osia on vähän, ylläpitokuluissa kertyy säästöjä.Myös uusi vesileikkauskone on Bystronicin mallistoa, ByJet Flex 8030. Järeiden ja kookkaiden materiaalien käsittelyyn soveltuva kone tarjoaa sujuviin leikkaustöihin työaluetta kahdeksan metriä.  Kone on varustettu kahdella 3D-leikkauspäälla ja koneen tehokkuudesta vastaavat 
2 x 5300 bar Bystronic-pumput. Sakan käsittely on automaattista. Veden korkeuden säätö tapahtuu nopeasti, joten myös vaihto veden alla leikkaamiseen on nopeaa.
Uudet koneet lisäävät osaltaan tuotannon sujuvuutta Varissaaren yksikössä, mikä on HT Laserin toimipisteistä suurin. Kookkaat tilat mahdollistavat yksikön kehittämisen ja sujuvat teknologiainvestoinnit myös tulevaisuudessa.

HT Laserin Varissaaren tilat sijaitsevat Keuruun keskustan välittömässä läheisyydessä.
BySprint Fiber on tarkoitettu 1,5x 3 metrin levyille. Nostin avustaa käsittelyssä.
HT Laserin Varissaaren tilat ovat kooltaan yli 10 000 neliömetriä. Tiloihin keskittyvät aiemman Haapamäen yksikön toiminnot sekä myös valtaosa Keuruun tuotannosta.