Avertas Robotics laajentaa tuotepalettiaan robottimyynnissä

Kari Harju

Avertas Robotics Oy tuplasi liikevaihtonsa viime tilikaudellaan ja muutti hiljattain toimipisteensä Raisiosta Turkuun. ”Robottimarkkinoilla tapahtuu nyt kovasti. Isommat tilat mahdollistavat robottien myyntitoimintojen laajentamisen ja rekrytoinnit”, kertoo toimitusjohtaja Ari Laukkanen.

Uudet tilat, sujuvat tunnelmat. Monipuolisuus on vahvuutta, sanovat Ari Laukkanen ja Janne Seikola.

Avertas Robotics on vuonna 2010 aloittanut teollisuusrobotiikan monitoimitalo. Yritys syntyi pitkän robotiikkataustan omaavan Ari Laukkasen ja Rami Saaren perustamana. Autotallista aloittanut yritys työllistää nyt kahdeksan henkilöä. Omistajia on neljä.

Viime vuosina yritys on kokenut monenlaisia vaiheita, haastaviakin, mutta viime vuonna vauhti kiihtyi olennaisesti. Päättyneellä tilikaudella liikevaihto peräti tuplaantui. Se tuli uusien robottien myynnistä.

”Robottiala kasvaa, myynti kehittyy ja nyt myös taloudellinen ilmasto on investointien kannalta suotuisa. Se näkyy toiminnoissamme. Olemme löytäneet runsaasti uusia asiakkaita”, Laukkanen kertoo.

Fanuc-hitsaussolu, robotti ja kaksiakselinen pöytä, Avertasin Turun työtiloissa. Valoverho ja turvaskanneri mahdollistavat turvallisen työskentelyn solun ympärillä. Solun toiminta hidastuu ihmisen lähestyessä ja pysähtyy, jos turvarajat ylitetään. Solun toiminta jatkuu, kun ihminen siirtyy kauemmaksi.

Kuka System Partner

Kasvun yksi perusta on siinä, että Avertas Robotics on viime aikoina vahvistanut itseään edelleen merkkiriippumattomana alan toimijana. Se tarkoittaa yhteistyötä monen robottivalmistajan kanssa. Ensinnäkin Avertas Robotics on Kukan System Partner.

”Toimimme Kuka Nordic AB:n virallisena yhteistyökumppanina. System Partner- toiminta tarkoittaa suoria yhteyksiä valmistajan järjestelmiin ja asiakkaille monipuolista palvelua. Toimintamme kattaa kaikki palvelut Kuka-laitteistoihin. Niitä ovat myynti ja toimitus, asennus, huolto ja korjaus, ohjelmointi ja varaosat”, kertoo myyntipäällikkö Janne Seikola.

”Eniten toimitetaan hitsaussovellutuksia, mutta järjestelmiä myös robottisärmäykseen, konepalveluun, kappaleiden käsittelyyn ja esimerkiksi hiontaan. Kaikki Kuka-robotit valmistetaan tilauksesta. Erilaisia malleja on kaikkiaan lähes 300 kpl käsittelykyvyltään 5kg:sta aina 1300 kg saakka”, Seikola kertoo.

Yhteistyötä eri toimittajien kanssa

Kuka on Avertas Roboticsin vanhin yhteistyökumppani, mutta jo vuosia yritys on tarjonnut huolto-, kunnossapitopalveluita myös muiden valmistajien, kuten Fanucin ja Motomanin, tuotteisiin.

Robotiikasta Ari Laukkasella itsellään on pitkä kokemus. Hän työskenteli aiemmin 22-vuoden ajan Motoman-maahantuojan palveluksessa.

Yhteistyö Fanucin ja ABB:n kanssa on laajentunut viime aikojen myötä myös uusien laitteistojen myyntiin.

”Asiakkaamme arvostavat sitä, että voimme tarjota heille sopivimman laitteiston eri vaihtoehdoista ja myös toimittajasta riippumatta. Sanottaisiinko tätä vaikkapa robottiasioiden kohdennetuksi täsmäpalveluksi”, toteaa Ari Laukkanen.

Parhaillaan Avertas on laajentamassa yhteistyötään myös ABB:n suuntaan. Tämä tarkoittaa jatkossa myös uusien solujen myyntiä.

”Kokonaisuuden toimintaa säädellään sopimuksin, jotka määrittävät puitteet. Laaja-alaisuus on iso etu toiminnallemme”, Laukkanen sanoo.

Robottihuollot ja modernisoinnit ovat robottimyynnin lisäksi Avertas Roboticsin keskeistä toimenkuvaa. Modernisoitu robotti kuvassa.

Lisätilaa toimitilavaihdoksen myötä

Avertas Robotics aloitti vuosikymmenen alussa Raisiossa. Sieltä käsin toimittiin tämän vuoden alkuun saakka maan eri puolilla sijaitsevia asiakkaita palvellen. Kotimaan lisäksi yritys on ollut aktiivinen myös Viron suunnalla.

Tämän vuoden ensikuukausina Avertas Robotics siirsi toimintonsa isompiin tiloihin Turkuun.

”Täältä löytyi käyttöömme hyvät tilat, jotka muokkaamme sopiviksi. Saimme isosti lisää tilaa myynti, huolto- ja modernisoinnin toiminnoillemmekin ja tarkoitus on nyt löytää tänne jatkossa myös muutama uusi työntekijä. Lisähenkilöstölle olisi tarvetta ja olemme siihen suuntaan liittyviä rekrytoimenpiteitä jo aloittaneetkin”, sanoo Laukkanen.

Turun tilat ovat kooltaan 800 neliömetriä, tuplasti Raision tiloja isommat. Tilat ovat kahdessa kerroksessa. Niistä ensimmäiseen kerrokseen sijoittuu aula asiakkaiden vastaanottoon sekä neuvottelutiloja. Myös kookas työ- ja asennustila on omana kokonaisuutenaan ensimmäisessä kerroksessa. Konttoritilat sijoittuvat toisen kerrokseen.

Tulevaisuuteen kasvun merkeissä

Viime vuosina tuotannon automatisointi ja robotisaatio ovat olleet aivan keskeisiä teollista tuotantoa ohjaavia tekijöitä. Tälle kehitykselle ei varmasti ole loppua ole näkyvissä.

Avertas Robotics on Kukan System Partner. Tämä Avertasin työtiloissa kuvattu hitsaussolu oli esittelyssä myös maaliskuun Nordic Welding Expossa Tampereella. Ohjauksella huoltopäällikkö Pyry Laukkanen.

Robottiteknologia kehittyy ja laajenee eri alueille. Nyt julkisuudessa puhutaan paljon mm. palveluroboteista, jotka tekevät tuloaan inhimillisen toiminnan eri alueille.

Teollisen tuotannon robotiikkaan liittyen yksi hittitermi ovat olleet viime aikoina yhteistyörobotit eli cobotit. Ne mahdollistavat ihmisen ja robotin turvallisen työskentelyn samassa tilassa ilman turva-aitoja tai muita sen kaltaisia ratkaisuja.

”Cobotit ovat mielenkiintoinen nykykehityskuvio ja niiden määrä tulee lisääntymään jatkossa teollisuudessa. Pitää kuitenkin muistaa, että teknologia on vielä varsin kallista ja toisaalta se, että usein ehkä hieman perinteisemmät turvaratkaisut mahdollistavat niin ikään turvallisen työskentelyn samassa tilassa sekä ihmiselle että robotille”, sanoo Ari Laukkanen.

”Ne voivat ottaa ihmisen huomioon monin tavoin, ja lisäksi etuna on, että esimerkiksi valoverhojen avulla voidaan turvata pelkän robotin sijaan koko solun työskentelyalue lineaariratoineen ja muine kokonaisuuteen liittyvine osineen.  Tämän myötä hieman perinteisempi ratkaisu voi olla käytännössä yhä hyvin käyttökelpoinen vaihtoehto robotisointitarpeisiin. Ja usein edullisempi”, sanoo Ari Laukkanen.

Avertas Roboticsin omista tulevaisuuden mahdollisuuksista Laukkanen on vakuuttunut.

”Automatisaatiokehitys ei pysähdy, päinvastoin, ja alalla riittää osaajille töitä. Kilpailussa vaaditaan erottautumista, ja meillä siihen yksi lähestymiskulma on monipuolisuus. Kehitämme sitä yhtenä valteistamme”, sanoo Ari Laukkanen.