|
|
Automaatiotekniikkaa ammatilliseen koulutukseen Vaasaan
Vaasan aikuiskoulutuskeskus ja Vaasan ammattiopisto ovat ottaneet käyttöönsä robotiikan ja joustavien valmistusjärjestelmien opiskeluun FMS-järjestelmän. Uuden oppimisympäristön avulla pystytään antamaan oppilaitosten opiskelijoille koulutusta nykyaikaisten teollisuusyritysten tason tekniikalla.
Kookkaiden kappaleiden käsittelyä 6 kW:n laserilla
Suomen Vesileikkaus Oy perustettiin vuonna 2000 nimensä mukaisesti vesileikkauksen toimintojen tarjoajaksi. Tänä päivänä iso osa liikevaihdosta tulee laserleikkaustöistä. Yrityksen tuore koneinvestointi onteholtaan 6 kW:n TruLaser 8x2,5 metrin työalueella.
Kolme vaakakaraista koneistuskeskusuutuutta
Mori Seiki on laajentanut vaakakaraisten koneistuskeskusten NHX-sarjaansa kolmella uudella mallilla. Uudet mallit ovat NHX5500, NHX6300 ja NHX10000. Koneiden SK50-karakartio mahdollistaa tehokkaan koneistuksen myös hankalasti työstettävillä materiaaleilla.
Kookas automaattivarasto Koencranesille Hyvinkäälle
Konecranes jatkaa investointejaan raskaiden nostureiden komponenettaj valmistavan Hyvikääntehtaan toimintoihin. Osana investointeja tehtaalla otettiin elokuussa käyttöön automaattivarasto. Varaston avajaisia vietettiin tammikuussa.
- Investoinnit jatkavat kasvusuunnassa
- Vuosi täynnä mahdollisuuksia
- Kapasiteettia kookkaiden levyjen käsittelyyn
- Sorvauskeskus vaativien kappaleiden tarkkaan valmistukseen
- Vodafone McLaren Mercedes ja Mazak uudistivat yhteistyösopimuksensa
- Pegas-sahat esillä Maketekissa
- Tilaukset lisääntyivät Saksassa
- Edgecam 20+12 R1 rouhii tehokkaasti
- Teräsrakentaminen ja kunnossapito Nordic Welding Expon uusina teemoina
- Uusia hitsausratkaisuja Kempiltä
- Hitsausvalmiita viisteitä 20 mm:n pituuksin
- Metallijalostusyritykset palkitsivat osaajiaan
- Näkökulmia tulevaisuteen Pemamekin seminaarissa
- Joptekin komposiittirakenteita kiskoliikenteeseen
- Hitsauslisäaineita ruostumattomille lean-duplex-teräksille
- PolyGim-pitkäsorvausautomaatit Rensin edustukseen
- Uusia menetelmiä metalli-muovi-hybridituotteiden kehittämiseen
- Pekka Lundmark jatkaa Teknologoateollisuuden puheenjohtajana
- Metabo lanseerasi 4,0 Ah:n akut sähkötyökaluihin
- Sarigölin tuotteet Tekupitin tarjontaan
- Työhyvinvointi lisääntyy iän myötä
Konekuriiri 2/2012 (helmikuu)
painopäivä 14.2.

Säännöllisellä ennakoivalla huollolla voidaan vaikuttaa siihen, että työstökoneet toimivat luotettavasti ja aina asianmukaisella tavalla.
Ennakoiva kunnossapito lisää tuottavuutta
Työstökoneiden ennakoiva kunnossapito on keino vaikuttaa konepajojen tuottavuuteen ja kannattavuuteen. Kun ennakkohuollot ja ja suunnitellut korjaukset tehdään sovitun aikataulun mukaisesti, tuotantoa häiritsevien vikojen määrä on mahdollista saada hallintaan. Yhden näkökulman teemaan tarjoavat Abloy Oy:n ja Konecranes Machine Tool Servicen yhteistyökokemukset Joensuusta.
Vetovoimaa ammatilliseen koulutukseen
Suomen järjestyksessä toinen ja samalla läntisen Suomen ensimmäinen HTEC-keskus on aloittanut toimintansa Vaasassa. Keskus toimii suomenruotsalaisen Yrkesakademin i Österbotten-oppilaitoksen yhteydessä. HTEC on amerikkalaisen työstökonevalmistajan Haasin kehittämä konsepti, mikä tarkoittaa oppilaitoksen tiloissa toimivaa metallinkäsittelyn koulutusympäristöä.
Kookkaat automaatiolinjat tarkastelussa
Isot automaatiolinjat kuuluvat levytyökonevalmistajan Prima Powerin tuoteohjelman nykykeihäänkärkiin. Linjat mahdollistavat monipuolisen valmistuksen levyaihioista valmiiksi tuotteiksi saakka yhdessä kokonaisuudessa. Linjat olivat keskeisesti tarkastelussa tammikuun asiakasmatkalla valmistajan Italian tehtaille ja paikallisiin yrityksiin.
Uusi kokoluokka jyrsintä- ja sorvauskeskusten valmistajan mallistoon
Itävaltalainen WFL Millturn tunnetaan maailmalla jämerän kokoluokan koneistaan. Tehdas keskittyy pelkästään monitoimisten sorvaus-poraus-jyrsintäkeskusten tuotantoon. Valmistajan mallisto laajeni hiljattain uudella kokoluokalla, tuore lisäys on M80 Millturn/3000mm.
- Epäyhtenäistä kehitystä yrityksissä
- Tällä tiellä
- Rensin tuotetarjontaa esillä mittauskonepäivillä
- Uudet Juaristi MP-RAM -sarjan avarruskoneet raskaaseen koneistukseen
- CUT LE vaativaan lastuavaan työstöön
- Mazak-tekniikkaa Joensuun CNC-Machiningille
- Työjuhta työjuhtien valmistukseen
- Kookas laajennus LVD:n PPEC-sarjaan
- Visavalta uusi mittauspalvelu teollisuudelle
- Tehokkuutta valuraudan työstöön
- Päivitä CAM-taitosi
- BLM Group Fredkon edustukseen Suomessa
- KUKA:lle ennätysvuosi
- Hitachin ohjelmoitavat logiikat SKS Controlin ohjelmaan
- DASYLab 12 -mittausohjelmisto tutkimuksen ja vianhaun mittauksiin
- Hydoring levittää Hymyä yrityksen tuotantotiloissa
- Jokamiehen robotti
- Sorvauskeskus pitkille kappaleille
- Metallin jalostus kasvaa Suomessa
- Tehopaketti 5-akseliseen työstöön
Konekuriiri 3/2012 (maaliskuu)
painopäivä 13.3.

Muutoksien kevät Ama-Promissa. Kuvassa keskellä Syuichi Yonemoto, Sami Yonemoto sekä myyntitiimi Tero Ruskovuo, Perttu Lankinen, Vesa Erkkilä ja Ville Lipponen.
Ama-Prom laajensi myyntitiimiään
Levykonevalmistajan Amadan Suomen edustajan Ama-Prom Finland Oy:n kevät on kehityksen aikaa. Sami Yonemoto on aloittanut uutena toimitusjohtajana ja konemarkkinoiden elpymistä ilmentää myyntitiimin vahvistaminen kahdella uudella ammattilaisella. Huhtikuun FinnTecissä Ama-Prom on mukana tukevalla satsauksella.
Lankasahauksen mahdollisuudet tuotantokappaleissa
Kipinätyöstöteknologia, ja varsinkin lankasahaus, on jo pitkään ollut oleellinen menetelmä muovimuotti- ja leikkaintyökalujen valmistuksessa. Monipuolisesti sovellettava menetelmä perustuu täysin sähköiseen purkaukseen, ilman mekaanista kosketusta työkaluna käytettavän langan ja työkappaleen välillä.
Uutta tekniikkea laserlaikkaajalle Hämeenlinnaan
Hämeenlinnassa toimiva Etelä-Hämeen Metalli palvelee asiakkaitaan laserleikkaajana sekä leikkeiden jatkojalostaana. Yritys täydensi alkusyksystä kapasiteettiaan hankkimalla uutta 6 kW:n lasertekniikkaa.
DMG:n Open House Saksan Pfrontenissa
Konevalmistajan DMG:n alkuvuoden tapahtumiin kuuluu sen päätehtaalla Pfrontenissa pidettävä Open House. Tänä vuonna tapahtuma sijoittui helmikuun alkupuolelle ja esillä oli jälleen laaja läpileikkaus valmistajan tuoteohjelmaan. Demoesittelyissä oli kaikkiaan 60 konetta, maailman ensiesittelyssä nähtiin viisi uutuutta.
- FinnTec-messuilta ratkaisuja tuottavuuden haasteisiin
- Merkinnät kalenteriin
- Työstökonevalmistajat suuntaavat kestävään kehitykseen
- Index-Traubin FinnTec-uutuudet -Parempaa suorituskykyä
- V320C ja V330S Voortkjmanin ohjelmaan
- Mittavälineiden kalibrointia teollisuudelle
- Konepajateollisuuden uutuuksia Machineryn FinnTec-osastolla
- Machinery esittelee Machinan FinnTecissä
- Saksan konevalmistajat ennätykseen
- ESAB mukana rakentamassa uusia WTC-torneja
- Kolmasosa uskoo alihankinnan kasvuun
- Nopea porakärjen vaihto lisää tuottavaa koneistusaikaa
- 40 000 messuviarasta Matavissa
- Tehokasta varosapalvelua Nokialta
- Vannesaha profiilien tarkkaan suora- ja kulmakatkaisuun
- Maalaamosta energiatehokas
- SpaceClaim An-Cadsolutionsin edustukseen
- Pidä ympäristö mielessä ja hitsaa jauhekaarella
- Nopea CoroDrill 860 teräksen poraukseen
- Baron-Max -jyrsinkoneet ja koneistuskeskukset Rensin edustukseen
- Innovaattoripalkinto Fanucille
Konekuriiri 4/2012 (huhtikuu)
painopäivä 11.4.

Levytyökeskus/laserleikkauskone mahdollistaa useat eri teknologiat samassa paketissa. Kappaleenkäsittelylaitteet lisäävät toiminnallisuutta latauksessa ja purussa.
Yhdistelmätekniikalla tehokkuutta tuotantoon
Somerolal toimiva Laukamo-yhtiöt palvelee teollisuutta monipuolisesti. Yrityksen toimintaan kuuluvat niin muovituotteiden, elektroniikan kuin metallinkin alueen tuotteet. Yrityksen metallin alueen toiminnoissa lisää kapasiteettia tuore Prima Power-levytyökeskus/laserleikkauskone.
Innovaatiot esillä Taivutuspäivillä
Vossi Groupin erikoistapahtuma maaliskuulla keskittyi putken- ja profofiilinkäsittelyn innovaatioihin ja kuulumisiin. Suomen ensi-esittelyssä oli useampiakin alan tuoreita ratkaisuja, mm. Crippan ja Thomanin uutta tekniikkaa.
Uutta kapasiteettia leikkaukseen ja taivutukseen
Ohutlevyn käsittelijä Kymen IV-Valmistus Oy uudistaa tuotantotekniikkaansa. Modernisoitu leikkauslinja ja tilausjärjestelmä tehostavat tuotantoa, uusia mahdollisuuksia taivutukseen tuo Schröderin tuore MPB Up'n Down-kanttikone, Suomen ensimmäinen kaltaisensa.
Valmistajan Suomen ensiasennus Mynämäelle
Vision Wide Tech Co, LTD on taiwanilainen koneistuskeuksvalmistaja, joka tekee portaalityyppisiä työstökeskuksia useina mallisarjoina. Suomen ensimmäinen valmistajan kone toimitettiin syksyllä VST Worksille Mynämäelle.
- Myönteisiä näkymiä kemian- ja metalliteollisuudessa
- Pirteää menoa metallissa
- Teräsmiehet tekee vahvaa tulosta
- Machinery esittelee FinnTecissä uutta teknologiaa edustavan kuitulaserin
- Ensiesittelyjä Fredkon FinnTec-osastolla
- Logistec osti Fastemsin osavalmistuksen Lahdesjärvellä
- Gibbs and Associates 30 vuotta
- Double OctomillTM 05 pienille ja keskisuurille työstökoneille
- Wihurin kokonaistarjonta esillä FinnTecissä
- Teknologiapäivä Kauhavalla - käytännönläheisiä näkökulmia levytöihin
- Taitaja 2012 Jyväskylässä
- FIMECC-toiminnassa mittava liiketoimintapotentiaali
- Kannettava värähtelyanalysaattori
- Ratkaisuja teollisuuden tuottavuuden haasteisiin
- Fermat lanseerasi uuden avarruskoneen pienille kappaleille
- Seco Tools laajentaa metallintyöstöratkaisujen portfoliota
- Nugget vahvasti esillä FinnTec-messuilla
- Hiomatarvikeuutuuksia Pferdiltä
- Huoletonta titaanin jyrsintää
- Uusi pitkäiskuinen paletointitarttuja Schunkilta
- Kito-nostolaitteet Finmotorin tarjontaan
- Tehokkaat kierteitystyökalut Sandvik Coromantilta
- Älykäs ja puhdas tuotanto esittäytyvät Vossin osastolla FinnTecissä
- Kolmen vuoden karatakuu Okumalta
- Turvallisuusalan messutapahtuma syyskuussa Tampereella
|
|
|
|